Altistumiskoulutus_netti_2

Altistumistutkimus: Maksuttomiin koulutuksiin ehtii vielä mukaan

”Palomiesten altistuminen ja sen vähentäminen” -koulutuskiertue tulee helmikuussa Keski-Suomeen ja Oulun seudulle.

Keski-Suomen koulutustilaisuus järjestetään Jyväskylän keskuspaloasemalla 7.2. ja Oulun seudun tilaisuus 15.2. Kempeleen paloasemalla.

Koulutukset ovat maksuttomia, mutta tapahtumiin tulee ilmoittautua kahta viikkoa aikaisemmin. Ilmoittautuminen tapahtuu Palopäällystöliiton nettisivulla www.sppl.fi.

Tilaisuuksissa esitellään viime vuonna valmistuneen Työterveyslaitoksen palomiesten kokonaisaltistumista käsitelleen tutkimushankkeen tuloksia. Hankkeen ”Vähentääkö Skellefteå-malli palomiesten altistumista operatiivisessa työssä” johtopäätöksiä esittelee vanhempi tutkija Juha Laitinen Työterveyslaitokselta.

Tutkimushanke käynnistyi muutama vuosi sitten Palomiesliiton aloitteesta ja liitto oli mukana hankkeen ohjausryhmässä.

Toisena osana tilaisuuksia on Keski-Suomen pelastuslaitoksen Puhdas paloasema -mallin esittely. Siitä kertoo paloesimies Jarkke Lahti.

Pelastuslaitosten henkilöstön lisäksi koulutus on suunnattu pelastuslaitosten työterveyshuoltojen edustajille, kuten työterveyslääkäreille ja -hoitajille.

Koulutukset käynnistyivät viime vuoden lopulla Tampereella ja Helsingissä järjestetyissä tilaisuuksissa. Kiertueen käytännön järjestelyistä on vastannut Palopäällystöliitto, Palosuojelurahaston tuella.

Kolmas tilaisuus järjestettiin Kuopion Neulamäen paloasemalla 18. tammikuuta. Paikalle oli saapunut kolmisenkymmentä kuulijaa viideltä eri pelastuslaitokselta, Pelastusopistolta sekä kahdesta työterveyshuollosta.

Aamupäivällä kuultiin tiivistys altistumistutkimuksesta ja sen suosituksista. Tutkijat muun muassa esittävät palomiesten terveydentilan tehostettua seurantaa, palomiesten rekisteröintiä syöpävaarallisille aineille altistuvien työntekijöiden ASA-rekisteriin sekä käytännön ohjeistusta esimerkiksi palopaikkojen suojavyöhykkeistä ja suojainten käytöstä kalustonhuollossa.

Palomies altistuu työssään vaarallisille kemikaaleille hengitysteiden, ihon ja ruoansulatuskanavan kautta. Osalla aineista on nopea vaikutus (kuten syaanivety, kloorivety), osa aiheuttaa terveysongelmia pitemmällä ajalla (kuten asbesti, bentseeni).

– Aineiden yhteisvaikutus terveyden kannalta voi olla yllättävä ja tuntematon. 1+10 voi olla vaikka 50. Hyvin ikävästä cocktailista on siis kyse, vanhempi tutkija Juha Laitinen muistutti.

Altistumiskoulutus_netti_1Iltapäivällä perehdyttiin Keski-Suomen pelastuslaitoksen kokemuksiin altistumisen ehkäisyssä. Keski-Suomessa on ruotsalaisten Skellefteå-mallista jalostettua Puhdas paloasema -periaatteita jalkautettu jo usean vuoden ajan. Paloesimies Jarkke Lahti kertoi lukuisia käytännön huomioita muun muassa sammutusasuista, suojaimista, toimintatavoista – ja tärkeimpänä: asenteista.

Keski-Suomen pelastuslaitoksella valmistellaan uutta Puhdas paloasema -menetelmäohjetta, johon on lisätty viimeisimmät huomiot altistumisen ehkäisystä.

– Uudessa ohjeessa lähdetään siitä, että savusukellettaessa sammutusasun alla käytetään pitkähihaista- ja -lahkeista asua, Lahti kertoi esimerkkinä.

Lue lisää koulutuskiertueesta helmikuussa ilmestyvästä Pelastusalan ammattilainen -lehdestä.



Ylempi kuva:
Työterveyslaitoksen vanhempi tutkija Juha Laitinen kertoi Kuopiossa palomiesten kokonaisaltistumisesta, jota tapahtuu paitsi hälytystehtävissä, myös esimerkiksi varustehuollossa.

Alempi kuva: Paloesimies Jarkke Lahti esitteli Keski-Suomen pelastuslaitoksella tehtyä kehitystyötä, jolla altistumista on saatu vähennettyä.

 


 

Lue juttu koulutuskiertueesta näköislehdestä 6/2016:

 

 

Lue juttu altistumistutkimuksen tuloksista näköislehdestä 4/2016: