Pelastuslaitoksissa edessä työsuojeluvaalit

Työsuojeluvaltuutetut valitaan vaaleilla loka–joulukuussa. Valtuutetun tehtävässä korostuu viestin vieminen työntekijöiden ja työnantajan välillä.

Työturvallisuutta ylläpidetään ja rakennetaan työpaikoilla työnantajan ja työntekijöiden yhteistyönä. Työntekijöillä pitää olla aito mahdollisuus vaikuttaa työturvallisuuteen.

Työsuojelun yhteistoiminta perustuu lakiin sekä alakohtaisiin sopimuksiin. Nämä määrittelevät työsuojelun yhteistoimintahenkilöstön ja yhteistoiminnassa käsiteltävät asiat.

Yleisesti yhteistoiminnassa tulee käsitellä asiat, joilla voi olla vaikutusta työntekijän turvallisuuteen, terveyteen tai työkykyyn.

Yhteistoiminnan osapuolia ovat työnantaja ja hänen palveluksessaan olevat työntekijät. Työnantajaa edustaa työsuojelupäällikkö ja työntekijöitä heidän keskuudestaan valitsemat työsuojeluvaltuutetut. Näistä henkilöistä muodostuu työsuojelutoimikunta.

Pelastuslaitoksissa on joko täysiaikaisia tai oman työn ohella osa-aikaisia työsuojeluvaltuutettuja. Uusi toimikausi alkaa 1. tammikuuta 2018, joten loka–joulukuun aikana pelastuslaitoksissa järjestetään työsuojeluvaltuutettujen vaalit.

Vaaleissa valitaan työsuojeluvaltuutettu ja kaksi varavaltuutettua. Lisäksi työpaikalla voidaan päättää, että työsuojelutoimikuntaan valitaan lisäjäseniä.

Paikallisesti voidaan sopia myös työsuojeluasiamiesten valinnasta. Asiamies voivat edustaa työskentelypaikka- tai yksikkökohtaista henkilöstöä, kuten tietyn paloaseman henkilöstöä. Työsuojeluasiamies voidaan valita työsuojeluvaalin yhteydessä tai vaihtoehtoisesti työpaikkakokouksessa.

Työsuojeluvaltuutettujen toimikausi on neljän vuoden mittainen. Nyt valittavat valtuutetut ovat tehtävässään vuoden 2021 loppuun asti.

Työnantajan ja henkilöstön kesken tulee miettiä, mitkä ovat työpaikan keskeiset työturvallisuuden ja -terveyden kehittämispisteet, miten työsuojelun yhteistoiminta toimii ja kuinka vaalit järjestetään.

 Vaaleissa ehdolle voi asettua kuntaan palvelussuhteessa oleva, mutta ei työnantajan edustaja.

Mikäli toimihenkilöt valitsevat omat edustajansa, ehdokkaat asetetaan erikseen työntekijöiden ja toimihenkilöiden työsuojeluvaltuutetuksi ja varavaltuutetuiksi.

Vaalitoimikunta ilmoittaa valintoihin liittyvistä järjes­telyistä työpaikalla julkisesti vähintään 14 vuorokautta ennen valinnan toimittamista. Enemmistövaali on yleensä tarkoituksenmukaisin valintamenettely, mutta paikallisesti voidaan sopia valinnan toteuttamisesta myös muulla tavoin, kuten sopuvalinnalla tai valintakokouksella.

Riittävä tiedottaminen vaaleista on tärkeää, jotta jokainen työpaikalla ymmärtää työsuojeluhenkilöstön valinnan ja työsuojelun yhteistoiminnan merkityksen.

Työsuojeluvaltuutetun tehtävässä korostuu asiantuntijarooli henkilöstön työsuojelu-, työhyvinvointi- ja työturvallisuuskysymyksissä.

Lain mukaan valtuutetun tehtävänä on perehtyä työpaikan työympäristöön ja työyhteisön tilaan sekä työsuojelusäännöksiin sekä osallistua työsuojelua koskeviin tarkastuksiin ja tutkimuksiin.

Valtuutettu myös osaltaan kiinnittää työntekijöiden huomiota työn turvallisuutta ja terveellisyyttä edistäviin seikkoihin.

Työsuojeluvaltuutettu on eräänlainen viestinviejä: tavoitteena on työnantajan ja työntekijöiden vuorovaikutuksen edistäminen sekä työntekijöille mahdollisuus vaikuttaa turvallisuutta ja terveellisyyttä koskeviin asioihin työpaikalla.

Valtuutetulla on oikeus saada nähtäväkseen työpaikan vaarojen selvittämisen ja riskien arvioinnin tiedot, työaikakirjanpito sekä sopimus työterveyshuoltopalveluista.

Juridinen vastuu työpaikan työterveydestä ja -turvallisuudesta on aina linjaorganisaatiolla. Varsinaiset työsuojelun toimenpiteet toteutetaan organisaation johto- ja esimiesvastuiden puitteissa.

Työsuojeluasiat jaetaan välittömään ja edustukselliseen yhteistoimintaan niiden käsittelytavan mukaan.

Välittömänä yhteistoimintana asiat käsitellään työnantajan eli käytännössä esimiehen ja työntekijän kesken. Työsuojeluvaltuutetulla on oikeus osallistua asian käsittelyyn työntekijän pyynnöstä tai tarvittaessa muutoinkin.

Edustuksellisena yhteistoimintana käsitellään laajakantoiset ja työpaikkaa yleisesti koskevat työsuojeluasiat. Käsittely tapahtuu työsuojelutoimikunnassa.

 


Työsuojeluvaalit myös hätäkeskuksissa

Myös Hätäkeskuslaitoksessa työsuojeluvaltuutettujen uusi toimikausi käynnistyy 1.1.2018. Hätäkeskuksen työsuojeluvaltuutetut varahenkilöineen vuosiksi 2018–2021 valitaan marras–joulukuun aikana.

Jokaisessa hätäkeskuksessa on työsuojelutoimikunta, jonka muodostavat työsuojelupäälliköksi nimetty keskuksen apulaispäällikkö sekä henkilöstön valitsema työsuojeluvaltuutettu varavaltuutettuineen.



Lähteet: Työturvallisuuskeskus; Telma-lehti 2/2017; KT Kuntatyönantajat; Työsuojelu.fi; Hätäkeskuslaitos.

Kuva: iStock.com/mattjeacock