Toinen kärkiyksikkö löysi kodin Keski-Uudellamaalla

Kahden miehen kärkiyksikkö on varustettu ensitoimenpiteisiin tarvittavalle palo- ja pelastuskalustolla. Yksikköä voidaan käyttää pelastustoiminnan aloittamiseen tai tukiyksikkönä varsinaisille pelastus- tai ensihoitoyksiköille.

Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen toinen kärkiyksikkö, nelivetoisen Sprinterin alustalle rakennettu KU1115 on saanut sijoituspaikan Vantaan Itä-Hakkilaan. Kolohongan teollisuusalueen valmiusasemalle oli entuudestaan sijoitettu yksi ensihoitoyksikkö.

Valmiusasema toimii kolmen kilometrin päässä sijaitsevan Havukosken pelastusaseman alaisuudessa. Asemien välissä kulkee vilkasliikenteinen moottoritie eli nelostie.

KU1115:sta teknisesti vastaava KU1114 on toiminut Klaukkalassa viiden vuoden ajan. Kumpikin toimii kahden palomiehen miehityksellä 24 tunnin työvuoroissa.

Sekä Vantaan että Klaukkalan kärkiyksiköt on varustettu Rosenbauerin UHPS-korkeapainevaahtosammuttimella, jossa on 16 metrin johto.

– UHPS:llä pystyy yllättävän hyvin sammuttamaan isompiakin paloja. Sammuttaminen vain on erilaista kuin mihin on tottunut — tällä ei tehdä tsup-tsuppia vaan vaahdon pitää antaa tulla maltilla, palomies Pasi Savolainen kuvailee.

Kärkiyksikössä työskennellään tyypillisesti kolmesta neljään vuoroa, jonka jälkeen palataan pelastusaseman pelastusyksikköön. Palomiehet pitävät vuorottelua järkevänä – miehistö vaihtuu ja työ on vaihtelevaa.

Kahdella miehellä työskennellessä työnjakoa joutuu miettimään tarkemmin.

– Kun pitää järjen päässä, niin työ pysyy turvallisena. Uutta haastetta tietysti tulee, kun pitää katsoa tilannetta esimiehen silmin, jos olemme ensimmäisenä paikalla, palomies Markus Höglund sanoo.

Joitain työturvallisuushavaintoja on jo tehty. Moottoritiellä kuljettajan on syytä sijoittaa kärkiauto niin, että myöhemmin paikalle tuleva hööki pääsee ”turvaamaan” sen. Kevyellä autolla ei pysty suojaamaan omaa tilaa, vaan siihen vaaditaan raskaampi ajoneuvo.

Keski-Uudenmaan palomiehistä monet ovat jo osallistuneet Pelastusopiston täydentävien sammutusmenetelmien kursseille eli ns. PETS-kurssille.

– Tosi hyvä kurssi. Oli silmiä avaavaa nähdä, kuinka tehokkaita jauhe- ja nestesammuttimet ovat täyden palon vaiheessa, Savolainen kertoo.

Höglund ei ole vielä osallistunut kurssille, mutta on nähnyt sammuttimien toimivuuden omin silmin savuparin tiedustelussa.

– Yhdessä kohteessa saunan katto ja seinät olivat jo tulessa, mutta saimme kaiken sammumaan pelkällä vaahdolla penslaamalla.

Kuvassa KU1115:n kalustoa esittelevät palomiehet Markus Höglund ja Pasi Savolainen. Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen kärkiyksiköt on varustettu UHPS-sammuttimella, järeillä jauhe- ja vaahtosammuttimilla sekä  heittosammuttimella. Vantaalle sijoitetun yksikön yksi yleisimmistä hälytystehtävistä tulee todennäköisesti olemaan liikenneonnettomuus moottoritiellä, joten akkukäyttöinen levitin-leikkuri on tärkeä työkalu.