Tyhmä – tyhmempi – kesuri?

Kun suvivirret hiljenevät oppilaitosten täyteen ahdetuissa saleissa, aletaan työpaikoilla varautumaan jokavuotiseen traditioon, eli uusien kesätyöntekijöiden tuloon. Vakituiset työntekijät odottavat jännityksellä, millaisia sijaisia esimiehet ovat täksi kesäksi löytäneet. Haikeudella muistellaan edellisiä kesätyöntekijöitä, kyllähän niistä lopulta koulittiin ihan hyviä työkavereita. Olisivatpa ottaneet samat, niin päästäisiin helpommalla!

Samaan aikaan uudet kesätyöntekijät pohtivat kuumeisesti, että mihinkähän sitä tuli lupauduttua? Olisikohan se vanha harkkapaikka ollut sittenkään niin huono vaihtoehto? Ainakin olisi tiennyt, mitä on luvassa…


Kyllähän niistä
lopulta koulittiin
ihan hyviä työkavereita

Näistä lähtökohdista alkaa vakituisten työntekijöiden ja kesäsijaisten herkullisen monimutkainen työkaveruussuhde, josta voisi kirjoittaa kokonaisen kirjan. Lukijoita ajatellen olen kuitenkin koonnut tähän vain muutamia havaintoja aiheesta ja sen vierestä.

Yleensä nämä työpaikoille porhaltavat kesätyöntekijät – kesurit –, ovat nuoria ja vastavalmistuneita, innokkaita ja valmiita toimiin kuin partiolaiset. Työkengät uutuuttaan kiiltäen nämä keltanokat asettelevat uunituoretta nimikylttiä työpaidan rintapieleen samalla leveästi hymyillen, siinä se vaivalla hankittu ammattinimike nyt viimeinkin komeilee! Odotukset korkealla, kädet hienoisesti hikisenä tämä uusi ammattilainen astelee ensimmäiseen oikeaan työpaikkaansa. Mutta toki vasta otettuaan aiheeseen sopivan kuvan sometiliään varten.

Työpaikoille saattaa ilmestyä myös kesureita, jotka ovat jo olleet työelämässä, mutta lähteneet jatkamaan opintojaan. Nämä kehäketut tulevat takaisin työelämään jatko-opintojen kesätauolla, jotta saisivat voita leipänsä päälle. Unohtamatta sitä toista keskeistä motivaation lähdettä, eli kesän aikana hankittua näkemystä alan sen hetkisistä käytännöistä, jonka turvin voi tulevana vuonna taas väitellä opettajien kanssa siitä, kuinka työelämässä tällä hetkellä toimitaan. Intoa ei enää ole kuin ilmapallossa tai koiranpennussa, mutta työ on tervetullutta vaihtelua ryhmätöiden täyttämän kouluvuoden jälkeen.


”Tätä tarvitsee tehdä
niin harvoin,
niin tuskin osuu nyt
sinun kohdalle”

Olipa kyseessä sitten nuori keltanokka tai kokeneempi kehäkettu, kesätyöt alkavat yleensä perehdytyksellä. Eli sillä sekavalla sillisalaatilla, jota lomalle lähtevä työntekijä yrittää syöttää perehtyjälle toinen aivopuolisko jo selvästi matkalla aurinkorannalle. Siitä kesuri-paran on sitten vain yritettävä poimia ne tärkeimmät asiat, vaikka tarina polveileekin sujuvasti aamun ensimmäisistä työtehtävistä edesmenneen kollegan kahvitaukojuttujen kautta välinehuoltoon, josta se jatkaa matkaa perehdyttäjän tulevan mökkiremontin kautta henkilöstöravintolan tarjontaan, sivuten samalla kaikkien ohikulkevien työntekijöiden työnkuvaa.

Osa asioista ja tehtävistä kuitataan lauseella ”en viitsi tätä selittää tarkemmin, tätä tarvitsee tehdä niin harvoin, niin tuskin osuu nyt sinun kohdalle”. Tämä ei paljoa lämmitä, kun perehdyttäjän ensimmäisenä lomapäivänä tulee eteen juuri se tilanne, joita osuu kohdalle niin harvoin.


Ennen kaikki
oli paremmin

Perehdyttäjän lompsittua lomalleen kesurit yrittävät sitten kuumeisesti muistaa, mitä pitikään tehdä. Jos jostain ei ole varma, on turvallisinta kysyä toiselta kesurilta. Hän ei todennäköisesti pyörittele silmiään kysymystä esitettäessä, kuten osa vakituisista työntekijöitä tekee. Toki vastaus on silloin useimmiten luokkaa ”Kanada”, mutta sekin on parempi, kuin vihjailu siitä, että ei tainnut kesäsijaisen valinta osua tällä kertaa penaalin terävimpään kynään.

Fiksu kesuri selvittääkin jo perehdytyksen aikana, keneltä vakituiselta kannattaa kysyä asioita. Kuka on se, joka paitsi tietää asian, on sen tiedon myös halukas jakamaan kokemattomalle kollegalleen? Toki samalla kannattaa selvittää, milloin kyseinen henkilö on lomalla. Koska joskus sattuu käymään niinkin, että lähes kaikki vakituiset häviävät lomilleen täsmälleen samalla kellonlyömällä ja töihin jäävät vain kesurit. Ja tietysti juuri se vakituinen työntekijä, jonka suurinta herkkua on kesätyöläisen itseluottamus voissa paistettuna.

Nämä samaiset kesureiden itseluottamuksella herkuttelijat ovat usein vähintäänkin piiritason mestareita valittamisessa. Mikään ei ole koskaan hyvin. Ja kun ihminen kärsii jatkuvasta ketutuksesta, on sitä tietenkin pakko purkaa johonkin. Kuten vaikkapa siihen kesuriin, joka ei tee koskaan mitään oikein. Ei tunne talon tapoja, mitä kaikkea hänen tulisi tehdä ja ne vähäiset asiat, jotka hän tekee, hän tekee tietysti väärin. ”Eikö ne siellä koulussa opeta mitään? Kyllä nyt jokaisen pitäisi ymmärtää, että juuri näin se asia pitää tehdä. Koska niin se on tehty jo viimeiset viisikymmentä vuotta. Ja kaikki oli paremmin silloin ennen.”  Tässä kohtaa fiksu kesuri yrittää sulautua takana olevaan seinään, koska pahin virhe on kertoa oma, eriävä mielipiteensä asiasta.

Tämä on sinänsä hieman ristiriidassa sen kanssa, mitä työnantajan edustajat puhuvat, kun haastattelevat kesätöihin hakeneita. ”On hienoa, että taloon saadaan uusia ihmisiä, joilla on uusia ideoita ja näkemyksiä, sitä uusinta tutkittua tietoa ja uutta osaamista. Uusi ihminen katsoo asioita ja työtapoja uusin silmin. Tämä on mahdollisuus kehittää ja kehittyä”, he hyrisevät onnellisena. Kuitenkin jo pelkkä sana ”uusi” on kirosana valtaosalle työyhteisöä. Koska ennen kaikki oli paremmin.


Työpaikan ikävätkin
työtehtävät tulevat
viimein hoidetuiksi

Tämä ristiriita on omiaan hämmentämään juuri koulunsa päättänyttä tuoretta ammattilaista. Koulussakin toitotettiin koko ajan, että te vastavalmistuneet viette sitten kentälle näitä uusimpia toimintamalleja. Joku oikein rohkea uskaltaa sanoa omia ehdotuksiaan varovasti ääneen muutaman kerran, mutta lopulta luovuttaa ja tekee kuten vanhemmat kollegat haluavat asiat tehtävän. Paitsi ehkä silloin, kun kukaan ei ole näkemässä. Lopputuloshan on kuitenkin sama, ellei jopa parempi. Ujoimmat keräävät rohkeutta sanomiseen puolet kesätyöajastaan ja kun viimein uskaltavat avata suunsa, saatu palaute pistää sen lopullisesti kiinni. Se siitä työpaikan kehittämisestä ja kehittymisestä.

Ne kesätöissä olevat jatko-opiskelijat puolestaan ovat jo sen verran monissa liemissä keitettyjä ja paistettuja, että he uhkarohkeasti avaavat suunsa jopa yhteisissä palavereissa ja kyseenalaistavat toimintamalleja, joista eivät löydä mitään logiikkaa tai järkevää perustetta. Vastineeksi he saavat aurinkoisen hymyn esimieheltään ja palaverin jälkeen vanhemmilta työntekijöiltä pienen nakkihomman, jota kukaan muu ei ole halunnut tehdä. Äänekäs kyseenalaistaminen siis kannattaa, ne työpaikan ikävätkin työtehtävät tulevat viimein hoidetuiksi.


Harva vastavalmistunut
tuntee esimerkiksi
työaikalainsäädäntöä

Nuoret kesurit ovat myös helppo kohde, jos työnantajan tarvitsee hieman venyttää työsuhteeseen liittyviä pykäliä. Se uusi, nuori ja kokematon työntekijä on helppo höynäyttää sellaisiin sopimuksiin, mihin kokeneemmat eivät suostu.

Työnantajan onneksi harva vastavalmistunut tuntee esimerkiksi työaikalainsäädäntöä, joten työvuoroja suunnitellessa on tarvittaessa helppoa löytää se joku, joka tekee kuusipäiväistä työviikkoa muutaman viikon putkeen. Esimiehen ei tarvitse kuin sanoa hieman hätäisen näköisenä ja anteeksi pyydellen, että ”eihän tällaista saisi suunnitella, mutta kun ollaan ihan pulassa”. Ansaan ajettu nuori kesuri ei voi muuta kuin todeta, että tokihan se hänelle käy. Taustalla kun kaihertaa kysymys siitä, missä saisi elannon tienattua kesätöiden jälkeenkin.

Määräaikaisten työsuhteiden hienous työnantajan kannalta piileekin siinä, että työntekijä pysyy hyvin kurissa ja nuhteessa, joustaa ja venyy. Puhumattakaan 110 prosentin työpanoksesta, jonka työntekijä antaa työpaikan hyväksi miettiessään opintojen aikana kertynyttä opintolainan määrää ja sen takaisinmaksua. Määräaikaisuuksia saattaa olla tarjolla kesäksi useampiakin, mutta kuumimman lomakauden jälkeen, vakituisten työntekijöiden palattua sorvin tai muun työvälineensä äärelle, tarve innokkaille työläisille vähenee dramaattisesti.


Työkavereidenkin kanssa
kesurit ovat oppineet
tulemaan toimeen

Kilpailu siitä tarjolla olevasta syksyn ainoasta sijaisuudesta on raakaa ja useimmiten parhaiten pärjää se, jolla sattuu olemaan joko sopivia suhteita tai ruskein suun ympärys kesän jäljiltä. Eikä tietenkään pidä unohtaa sitä, joka osaa leipoa maukkaimmat herkut kahvitauoille. Sokerin merkitystä sosiaalisten suhteiden luomisessa ei kannata aliarvioida! Vanha viisaus sydämeen vatsan kautta kulkevasta tiestä pitää edelleen paikkansa.

Kun työsuhde sitten valtaosalla kesureita päättyy, mieliin hiipii aavistus haikeutta. Vastoinkäymisistä ja ajoittaisista nöyryytyksistä huolimatta työ on tarjonnut hienoja hetkiä, mahtavia onnistumisia tai sitten niitä tragikoomisia pohjanoteerauksia, joita jo parin vuoden päästä voi muistella nauraen. Viimeisen parin viikon aikana kesurit ovat jo osanneet tehdä asioita niin, että kukaan ei ole keksinyt mitään kritisoitavaa, vaan ovat ehkä jopa kehaisseet hyvin tehdystä työstä.

Työkavereidenkin kanssa kesurit ovat oppineet tulemaan toimeen, kun ovat huomanneet keneltä ei kannata kysyä mitään ennen aamukahvia, kenen lasten tai koiran tekemisistä kannattaa esittää olevansa kiinnostunut, kuka on lahjottavissa pullalla tai kehumalla tämän uutta autoa. Ja ennen kaikkea, kenen kanssa asioista kannattaa olla samaa mieltä.

Itse asiassa voisikin sanoa, että mikään ei ole niin fiksu, kuin kesuri kesän lopussa.

Tiina-Riikka Nyman


Kirjoittaja on menneen kesän kehäkettu-kesuri, joka on ollut paitsi keltanokka kahdellakin eri alalla, myös se vakituinen työntekijä ja perehdyttäjä, joka on mielestään osannut asioita kesuria paremmin. Hän uskoo, että elämä opettaa katsomaan peiliin ja nauramaan itselleen.