Työajasta paikalliset sopimukset Helsingissä ja Pirkanmaalla

Palomiesten 24 tunnin työvuoroista on tehty pelastuslaitoksissa paikalliset virka- ja työehtosopimukset.

Sekä Helsingin kaupungin pelastuslaitoksella että Pirkanmaan pelastuslaitoksella otetaan 1. tammikuuta käyttöön Teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (TS-18) liitteen 8 mukainen työaika.

Sopimusten mukainen työaika on keskimäärin 42 tuntia viikossa enintään 24 tunnin työvuoroina.

Vuorokausityö tuli teknisten sopimukseen ensimmäistä kertaa helmikuussa päättyneiden kunta-alan virka- ja työehtosopimusneuvotteluiden tuloksena. Liite 8 on voimassa kokeilumääräyksenä sopimuskauden loppuun saakka. Tämän mukaisesti Helsingin ja Pirkanmaan sopimukset ovat voimassa 20. maaliskuuta 2020 asti.

Helsingissä paikallista sopimusta valmisteltiin huolella syksyn ajan. Henkilöstöjärjestöt ja Helsingin kaupunki allekirjoittivat sopimuksen tällä viikolla.

Pelastuslaitoksella nähtiin, että paikallinen sopiminen on paras tapa järjestää työaikaan liittyvät palvelussuhteen ehdot – katsoi asiaa sitten henkilöstön työssä jaksamisen ja työhyvinvoinnin tai joustavan työajan suunnittelun ja pelastustoiminnan järjestämisen kannalta.

– Sekä henkilöstö että työnantaja ovat hyvillään siitä, että työajasta on nyt sovittu TS:n kokeilumääräyksen mukaisesti. Sopimuksen ydin on siinä, että se tuo pelastuslaitoksen operatiiviseen henkilöstöresurssiin joustoa, pääluottamusmies Jari Aalto Helsingin Palohenkilöstö ry:stä sanoo.

– Käsittääkseni työnantaja pitää tärkeänä myös sitä, että aktiivityöaikaan luettavista tehtävistä sovitaan pelastuslaitoksella. Aluehallintoviraston lupakäytännöllä ei tätä määräillä.

Edellisen ison paikallisen sopimuspaketin yhteydessä kaksi vuotta sitten Helsingissä sovittiin pelastushenkilöstön kokonaispalkkauksesta. Tämä palkkausjärjestelmä on säilymässä uuden sopimuksen aikana.

Pirkanmaallakin sopimusta valmisteltiin hyvässä yhteistyössä työnantajan kanssa. Sopimus allekirjoitettiin henkilöstöjärjestöjen, pelastuslaitoksen ja Tampereen kaupungin kesken marraskuun lopulla.

– Kumpikin osapuoli ymmärsi asian tärkeyden. Oleellista on, että liitteen 8 mukainen työaika on nyt saatu pelastustoimessa käyttöön, sanoo luottamusmies Matti Välikoski Pirkanmaan pelastusalan ammattilaiset ry:stä.

Teknisten sopimuksen vuorokausityömalli on pelastuslaitoksissa tähän asti laajasti käytettyä työajan poikkeuslupakäytäntöä huomattavasti joustavampi järjestelmä 24 tunnin työvuorojen järjestämiseen.

Virkaehtosopimus antaa raamit, mutta hyvin monista asioista sovitaan paikallisesti. Näitä ovat esimerkiksi aktiivityöaikaan luettavat työtehtävät, työvuorojen pilkkomiset tai työvuoron pidennykset.

Kun vuorokausityöstä sovitaan paikallisesti ilman että tarvitaan aluehallintoviraston lupaa, myös erimielisyydet käsitellään ensisijaisesti työpaikalla, työnantajan ja luottamusmiesten välillä.

Palomiesliitosta annetaan tunnustusta niin Pirkanmaan kuin Helsinginkin pelastuslaitoksille:

– Uutinen työaikasopimuksista on hyvin ilahduttava. On syytä kiittää työnantajia ja yhdistyksiä rohkeudesta ja reippaudesta, jolla kokeilumääräys on nyt saatu käyttöön alueilla, edunvalvontajohtaja Pasi Jaakkola sanoo.

Liitteen 8 kokeilumääräyksen käyttöönotolla voi olla merkitystä, kun pelastustoimen työaika-asioita jatkossa puidaan valtakunnan tason neuvottelupöydissä.

– Kokeilumääräyksellä haluttiin ratkaista niitä ongelmia, joita vuorokausityöhön on työnantajan suunnasta väitetty liittyvän, Jaakkola muistuttaa.

 


Lue myös arkistojuttu: Vuorokausityö tuli sopimukseen (Pelastusalan ammattilainen 2/2018, 13.4.2018):


Yläkuvassa nostolavayksikkö Helsingin keskustassa. Kuva: Lehtikuva