Vahvuus

Pelastustoimessa kuuluu olla vahva. Kuormitumme työssämme hyvin monella tavalla, usein yllättäen tai muutaman minuutin henkisellä valmistautumisella.

Fyysiseen toimintakykyyn on satsattu jo pitemmän aikaa. Olisiko pian henkisen hyvinvoinnin vuoro? Psyykkiseen toimintakykyyn panostamalla voimme saada uutta vahvuutta myös fyysiseen suorituskykyyn.

Olisiko niin, että jos huomioisimme henkiset voimavaramme entistä paremmin, voimme lisätä meillä kallisarvoista työkykyä ja mielekkyyttä käydä töissä?


Pelastustoimessa on tehty hienoja satsauksia meidän fyysiseen harjoitteluumme. Uusien asemien valmistuessa on otettu huomioon kuntoharjoittelu. Liikunnanohjaajat ovat arkipäiväistyneet pelastuslaitoksilla ja fyysinen harjoittelu on monipuolistunut. Aerobinen harjoittelu ja venyttely, jopa jooga, on nykyisin läsnä palomiehen harjoittelussa.

Mitä sitten kun ei jaksa tai pysty enää harjoittelemaan samalla tavalla kuin ennen? Taustalla saattaa väijyä paljon muutakin kuin pelkkä numeraalinen ikä tai fyysiset vaivat. Palomies ikääntyy, se on selvä.

Työyhteisössä tulisi miettiä muitakin keinoja auttaa kuntotesteistä läpipääsyä kuin käteen lyöty treeniohjelma. Mitä pelastajalle kuuluu? Mitkä syyt johtavat fyysisen kunnon heikentymiseen ja mahdollisesti ylipainoon tai treenimotivaation puutteeseen? Voisiko olla, että taustalla onkin purkamatonta henkistä kuormitusta — avioero, läheisen sairastuminen tai menetys, lasten hyvinvointi tai työssä tapahtunut traumaperäinen kuormittuminen tai jotain muuta?

Toki meidän alalla on paljon urheilu- tai työperäisiä vammoja, kulumia ja muita fyysiseen toimintakykyyn vaikuttavia somaattisia oireita. Kuitenkin meidän pitäisi enemmän miettiä, voisiko taustalla olla psyykkinen syy, kun ei pysytä enää fyysisessä työkunnossa. Tutkitusti mielen hyvinvointiin vaikuttavat tekijät kuten uni, palautuminen, sosiaalisuus ja stressitekijät ovat yhteydessä somaattisiin oireisiin.

Kaikki ymmärtävät unen vaikutuksen palautumiseen, muttei välttämättä tule ajateltua, kuinka vahvasti elimistömme kokee jatkuvan stressaavan tilanteen omassa elämässämme.


Pelko on pelottava kaveri pelastajalle. Virallisesti emme tietenkään pelkää, mitään. Pelko suojaa meitä ylimaallisilta suorituksilta, mutta se saattaa estää myöhemmin työskentelemästä tosi tilanteissa.

Toimintakykymme luonnollisesti laskee ikääntymisen yhteydessä, mikä voi lisätä pelkoa suoriutua työelämässä. Harjoittelun eli hankalien olosuhteiden altistuksen puute edesauttaa pelkojen syntymistä.

Traumaattiset keikkakokemukset saattavat kasvattaa pelkoa suoriutumisesta, mistä seuraa välttelyä kiperiin tilanteisiin joutumisesta. Keikalle lähtö alkaa pikku hiljaa jännittämään ja myöhemmin jopa pelottamaan. Peloista saa, ja pitää puhua.


Kuormitumme henkisesti kovissa keikoissa aivan eri tavalla kuin maallikot. Toiset meistä kokee näitä keikkoja enemmän, toiset voivat olla mukana yhdessä todella voimakkaasti traumatisoivassa tehtävässä. Psyykeemme on kuitenkin yhtä vahva, kuin mitä koko henkinen voimavaramme on. Jos omassa elämässämme on paljon stressikuormitusta, niin voimamme käsitellä ulkopuolisia traumoja on alentunut. Jo pelkästään läheltäpiti-tilanne saattaa olla pitkävaikutteinen psyykkinen kuormitustekijä.

Jos ajaa hälytysajossa kolarin nuoren perheen kanssa, ei kukaan epäile sen henkistä vaikuttavuutta paloauton kuljettajaan. Muistaako silloin työyhteisö huolehtia kuljettajan henkisestä hyvinvoinnista ja ottaa huomioon mahdolliset stressaavat tekijät siviilielämästä? Pahimmillaan kuljettaja jää pitkälle sairaslomalle. Töihin palatessaan työkaverit ”kuittailevat”. Muistavat kertoa vielä, kuinka hän on kuormittanut työyhteisöä poissaolollaan ja alkuviikkojen mukautetulla työajalla. Tämä on hieman muutettuna valitettavasti ote tosielämästä palokunnasta.


Puhuminen auttaa. Keinoja on paljon — vaikka ne parjatut kehityskeskustelut, joiden kaikkia positiivisia vaikutuksia emme ole vielä osanneet ottaa käyttöön.

Kaikki esimies-alais-keskustelut, jälkipurkuistunnot (defusing), tehtävien läpikäymiset yhteisesti ja tietenkin kahvipöytäkeskustelut auttavat henkiseen hyvinvointiin. Saunailloilla on oma sijansa, mutta toivottavasti oppisimme avautumaan myös selvinpäin. Puhumisen kulttuurin kehittäminen toisi lisää työhyvinvointia ja jopa terveempiä lisävuosia työelämään.


Yksi tapa lisätä keskustelua ovat defusing-istunnot, joissa asioista puhutaan vertaistuellisesti ja täysin luottamuksellisesti. Istunnon jälkeen osapuolille tulisi jäädä yhtäläinen käsitys, mitä on tapahtunut ja miten tehtävä eteni.

Defusing mahdollistaa tulla hyväksytyksi kaikenlaisineen tunteineen, mitä tapahtumaan liittyy, sillä lähes kaikki traumaattisiin tilanteisiin liittyvät tunnereaktiot ovat normaaleja. Purkuistunnossa huomataan muiden samankaltaiset reaktiot. Vastaavasti olemme valmiita tukemaan henkilöä, joka on eniten kuormittunut tilanteessa, kuten teemme muissakin pelastustoimen tehtävissä.

Defusingin tarkoitus on, ettei kukaan jää ajatuksineen yksin. Mahdollinen henkinen jatkohoito ei näin jää yksittäisen taistelijan vastuulle. Purkuistunnot ovat oivia tilaisuuksia puhua tunteista, edes hieman. Jokainen kohtaa pelastustyön traumat oman menneisyyden kanssa. Emme voi arvostella ketään siitä, miten henkisesti kuormittava tehtävä tai läheltäpiti-tilanne henkilökohtaisesti vaikuttaa. Purkuistunnon tarkoituksena on lievittää henkisen kuormittavuuden jatkuvuutta, vaikka hetkellisesti puhuminen ja tapahtumien läpikäynti saattaakin tuntua vaikealta.


En malta olla mainitsematta pelastustoimessa niin paljon puhuttua positiivista palautetta. Sitäkin kuulemma on.

Voisimmeko rohkaista puhumaan hyvin tehdystä työstä? Näin vaikeistakin asioista puhuminen helpottuisi. Positiivisten asioiden kaivaminen työtehtävistä vahvistaisi koko työyhteisöä.


Mentaalipuolen harjoitteilla voimme saada paljon hyvää aikaan. Poliisit ovat uskaltautuneet ottaa käyttöön ns. taktisen hengityksen osana harjoittelua. Syvä pallea-hengitys voisi toimia meilläkin esimerkiksi osana kylmiä savusukellusharjoituksia:  oppisimme rauhoittamaan hengitystä, rauhoittumaan ja näin toimimaan järkevämmin tositilanteissa.

Tästä siltana hankkeeseen, johon pääsen paneutumaan syksyllä. Tarkoituksena on yhä kehittää ja monipuolistaa henkistä työsuojelua ja jälkipurkutoimintaa pelastustoimessa. Defusing-istuntojen hyötyjen ja tarkoitusperien tiedostamisen lisäksi, tarkoituksena olisi mahdollistaa pelastustoimeen poliiseilla käytössä oleva post-traumatyöpajat.

Lisätään henkistä hyvinvointia ja vahvuutta, puhumalla.

Saku Sutelainen

 


Kirjoittaja on Helsingin pelastuslaitoksella työskentelevä palomies-ensihoitaja AMK, työnohjaaja, defusing-ohjaaja ja -kouluttaja sekä kriisityöntekijä.

Kirjoitus on alun perin julkaistu ”Työhyvinvointi tähtäimessä” -palstalla Pelastusalan ammattilaisen numerossa 2/2018.