Waitinen: Pelastuskoulun lopettaminen on merkittävä tappio

Uudellamaalla esitetyt toiveet omasta palomieskoulutuksesta saivat lopullisen sinetin, kun sisäministeriö tänään ilmoitti pelastajakoulutuksen keskittämisestä Kuopioon.

Pelastusopistolle Kuopioon keskitetään koko pelastusalan koulutus, kun Helsingin Pelastuskoulun toiminta lakkaa maakuntauudistuksen yhteydessä.

Pelastusopiston yhteydessä toimiva Kriisinhallintakeskus CMC sen sijaan siirtyy pääkaupunkiseudulle, mahdollisesti Puolustusvoimien kansainvälisen keskuksen yhteyteen.

Sisäministeri Kai Mykkänen (kok) perustelee palomiesopetuksen keskittämistä kustannustehokkuudella.

– Kustannussäästöjen ansiosta voidaan panostaa entistä parempaan koulutukseen. Muutos vahvistaa ja selkeyttää Pelastusopiston roolia, Mykkänen sanoo sisäministeriön tiedotteessa.

Pelastuskoululla on ollut arvailuja siitä, että sille ei löydy sijaa maakuntauudistuksen jälkeisessä pelastustoimessa. Silti uutinen oli pettymys ja yllätys, rehtori Matti Waitinen sanoo.

– Pidän päätöstä merkittävänä tappiona sekä pääkaupunkiseudulle että yleisesti alan osaamiselle ja ammattitaidolle, Waitinen sanoo.

Jotta tuleva Uudenmaan pelastuslaitos voisi ylläpitää omaa palomiesten opinahjoa, pitäisi maakuntien tehtävistä säätävään lakiin saada maininta siitä, että maakunta voi ylläpitää oppilaitosta.

– Lain valmistelun edetessä alkoi näyttää siltä, että kaikki koulutus mahdollisesti keskitetään Kuopioon. Tosin koulumme juhlassa vieraillut ministeri sanoi, että koulutus jatkuu pääkaupungissa, Waitinen muistuttaa.

Waitinen viittaa Paula Risikon (kok) juhlapuheeseen Pelastuskoulun 45-vuotisjuhlassa maaliskuussa vuosi sitten. Tämän juhlan jälkeen sisäministeri on vaihtunut Risikosta Mykkäseen.

Pelastustoimen koulutuksen uudistamista selvittänyt työryhmä sai työnsä valmiiksi maaliskuussa. Waitinen oli yksi työryhmän jäsenistä.

– Emme saaneet muodostettua yhteistä näkökulmaa siitä, kuinka koulutus Helsingissä jatkuisi. Me Pelastuskoululla jäimme odottamaan Pelastusopiston laskelmaa ja reunaehtoja siitä, miten he koulutuksen Helsingissä järjestäisivät.

Waitinen kummeksuu sitä, että Pelastuskoulun opiskelijakohtaisesta hinnasta on esitetty arvio, että se olisi jopa nelinkertainen Pelastusopiston vastaavaan kustannukseen verrattuna. Tällainen arvio on rehtorin mukaan ylimitoitettu.

Sisäministeriön tiedotteessa ministeri Mykkänen toteaa tunnistavansa muutoksen ”alueellisen herkkyyden”. Waitisella on tähän oma arvionsa:

– Nyt kun Kriisihallintakeskus on päätetty siirtää pois Kuopiosta, olisikohan pelastusalan koulutuksen keskittäminen pieni lohdutusvoitto kuopiolaisille poliitikoille ja opistolle?

Epävarmuuden aika on tuntunut Pelastuskoululla kuin pitkittyneeltä yt-neuvottelulta, Waitinen kuvailee.

– Kaikki ovat tehneet innolla työtä, mutta tokihan tilanne on vaikuttanut työssä jaksamiseen. Ne henkilöt, jotka ovat nyt käyneet asiaa minulle kommentoimassa, ovat olleet erittäin synkkiä. Joku sanoi, että tässä on kiitos 46 vuodesta.

Pelastuskoulun viimeiseksi kurssiksi on näillä näkymin jäämässä 4. syyskuuta aloittava pelastajakurssi 42. Kurssi valmistuu syksyllä 2020, jonka jälkeen opiskelijat jatkavat oppisopimusmuotoisesti perustason ensihoitajaksi pätevöittävässä koulutuksessa.

Maakuntauudistuksesta ei ole vielä tehty lopullisia päätöksiä eduskunnassa.

Helsingin pormestari Jan Vapaavuori on näkyvästi kritisoinut uudistusta. Helsingin kaupunginvaltuusto päätti toissa päivänä lausunnosta, jonka mukaan maakunta- ja sote-uudistuksen kokonaisuutta ei tule eduskunnassa hyväksyä.

– Tässä asiassa olen pormestarin miehiä. Kannatan ajatusta, että pannaan pakettiin koko homma ja mietitään uudestaan, Waitinen kehottaa.

Jos Helsingin pelastuslaitos säilyisi itsenäisenä, voisi kaupungilla ainakin teoriassa olla mahdollisuuksia kouluttaa pelastustyöntekijöitään erikoisammattitutkinnon kautta. Tätä ei tosin ole Helsingissä vielä selvitetty ajatusta pidemmälle.

Kuvassa pelastuskoulun kurssin 34 oppilaat juoksemassa Cooperintestiä savusukeltajan varustuksessa Eläintarhan kentällä kesäkuussa 2010. Arkistokuva: Lehtikuva.